Saavun tapaamaan Valtiatartani Keijua. Hän on määrännyt minut siveysvyöhön tovi sitten ja pepputappikin piti olla paikoillaan kun saavun. Ajomatka tuntuu heti erilaiselta kun on jotakin ylimääräistä pepussa. Valtiatar Keiju ohjaa minut sessiotilaan ja riisun vaatteeni huoneessa olevalle tuolille. Siinä seison Keijun edessä siveysvyöhön lukittuna ja luovutan avaimen hänelle, samalla kuin ihailen hänen asustettaan. Tuollainen musta kokovartaloasu ja mieleen tulee kissanainen. Se suorastaan vangitsee katseen ja tuo todellakin Valtiattaren muodot esiin. Valtiatar on tälläkin kertaa varannut minulle hieman päällepantavaa. Kohta huomaankin olevani koulutyttöasusteessa johon kuului söpö paita ja minihame joka ei kyllä juurikaan mitään peittänyt. Pidin kovasti tästä mitä Valtiatar oli tällä kertaa valinnut. Suorastaan nautin siitä. Niin paljon että en tajunutkaan millaisen vallan juuri annoin Valtiattarelle avaimen muodossa.
Siirryn huoneen takakulmauksessa olevan x-ristin eteen kasvot seinää vasten. Keiju kytkee käteni ja jalkani kahleisiin kiinni. ”Sä kyllä pääset vieläkin ihan liikaa rimpuilemaan”, tuumi Keiju heti alkuun ja varmisti että pysyn paikoillani sitomalla vielä vatsan ympäriltä köyden jonka kiristi tiukasti kiinni ristiin. Keiju tunkee suuhuni pikkareilla varustetun suupallon ja kiristää sen tiukasti kiinni. Suupallo on iso ja mahtuu juuri ja juuri suuhuni. Samalla nautin tunteesta että Valtiattaren pikkarit ovat suussani.
Valtiatar aloittaa kevyeillä läpsyttelyillä takapuolelleni. Tässä kohtaa on vielä mukava olla ja läpsyttely tuntuu lähinnä hyväilyltä. Muutaman kerran Keiju läimäisee jo voimakkaammin, mutta pysyn vieläkin ihan hiljaa. Keiju vaihtaa välinettä ja tunnen kuinka itse alan vaistomaisesti jännittämään hieman. En näe mikä Keijulla on käsissään se on mutta jonkinmoinen pamppu se taitaa olla tuntemusten ja äänen perusteella. Keiju täräyttää muutaman peräkkäisen iskun per pakara voimalla ja nyt rupeaa tuntumaan. Enää en pysty olemaan hiljaa vaikka suupallo vaimentaakin tehokkaasti ulinani. Vaistomaisesti yritän hakeutua suojaan mutta eihän tästä karkuun päässyt. ”Tästä voi tulla aika hyvät mustelmat”, muistelen Keijun naureskelleen.
Sain jälleen pienen hengähdystauon, kunnes tunnen mukavan viileän ilmanvireen takanani. Ei, Keiju ei laittanut tuuletinta käyntiin. Vaan viritteli floggeriaan joka kohta läpsähtikin takalistolleni. Nyt ei tosiaankaan olla enää siinä hyväilyvaiheessa ja muutama yllättävä iskukin tulee niskani seudulle. ”En mä ole tainnut sua tuolta käsitelläkään ennen”. Siinä kohtaa alkoi pelottamaan kun Keiju totesi jotakin tyyliin ”Tämähän saattaa vahingossa osua kasseille”… Keijun tuntien epäilen että kyseessä olisi mikään vahinko ja yritänkin valmistautua siihen, sillä x-asennossahan seison ja haarat ovat avoinna, enkä näe mitä takanani tapahtuu.
Keiju vaihtaa kuitenkin välineensä jonkinlaiseen raippaan ja nyt viimeistään alankin jo ulisemaan. Peppu joutuu koville ja Keiju myös siirtyi uusille alueille sillä pallini saivat myöskin tuntea tuon raipan. Toki se oli ihan hellää naputtelua, mutta siveysvyön puristamat kassit ovat herkkä kohde joten se kyllä sattui. Sitten Keiju painautui ihan minua vasten ja nappasi tiukasti palleistani kiinni. Huudan tuskaani ja nousen varpailleni (niin kuin se auttaisi pakenemaan). Välillä ulisen kuin koulutyttö joksi Valtiatar minut puki ennen session alkua, mutta vaikka kipeää tekee niin silti se on samalla niin nautinnollista ja juuri sitä mitä olen toivonutkin. Valtiatar jatkaa kiusaamistani ja pallini saavat useammankin kerran tuntea hänen pirullisen otteensa joka ei ole sieltä hellimmästä päästä.
Keiju toteaa että tuo isompi raippa ei ole tarpeeksi tarkka ja ottaa pienemmän. Hänen puheistaan ei jää epäselväksi mihin hän haluaa osua tarkemmin… ja mieleeni jää vain Keijun sanat ”Hyvä, nyt susta alkaa kuulua niitä kivoja ääniä mitä mä sulta haluankin kuulla”, samalla kun huudan sen minkä kurkusta lähtee suu tukittuna kun palleistani taas tartutaan kiinni ja saan osumia tuosta raipasta.
Saan jälleen hetken hengähdystauon kun Valtiatar vapauttaa kahleeni ja siteeni, ja määrää minut selin tuota x-ristiä vasten. Kohta jalkani ovatkin jo kahlittuna. Odotan jo että kädet kahlitaan x-ristin yläpäähän, mutta Keiju määrääkin laittamaan kädet selän taakse. Hän tulee ihan kiinni minuun sitoessaan köydellä minut kiinni tuohon kyseiseen ristiin. Ja voi sitä fiilistä kun Valtiatar painautuu vasten minua ja tunnen kuinka hänen rintansa ovat vasten minua… Tiedän että hän tekee tuon ihan tahallaan ja yrittää saada minut hulluksi. Siinä hän kyllä onnistuukin ja yritän vain nauttia samalla kun minua sidotaan kiinni.
Keijulla on selkeä suunnitelma miksi hän halusi minut näinpäin. Hän hakee avaimen ja avaa siveysvyön lukon. Vihdoinkin… Mutta jo tämä vaihe pelottaa sillä joskus vyön päälle laittaminenkin on haasteellista ja pois ottamisessaki sitä toivoo hellyyttä. Tältä Valtiattarelta on turha sitä odottaa. Hän määrätietoisesti irroittaa lukon ja poistaa vyön ja ulahdan. Olen iloinen että vyö on vihdoin irrotettu mutta samalla mietin mitä tapahtuu kun hän jo session alussa vähän vihjaili millä olisi aloittanutkaan mutta koska vyö…
Keiju kiinnittää jotakin rinkuloita palleihini ja munan varteen. Eikä tuokaan ollut sieltä hellimmästä päästä. Näen hänen käsissään jonkinlaisen sähkölaitteen ja hän alkaa kiinnittää johtoja. Tässä kohtaa pelottaa mutta onneksi ei tule mitään kovaa täräytystä alkuun vaan hän testailee mikä tuntuu. Alkuun ei tunnu mitään ja seurailenkin Valtiatarta tarkkana, mutta sitten huomioni keskittyykin ihan muuhun kun tuntemukset lisääntyvät voimalla. Fiilis on että jokin tunkisi neuloja palleistani läpi. Sähkö pureutuu syvälle ja kroppa alkaa vaistomaisesti kasautua suojaamaan itseään samalla kun huudan. Ulisen minkä voin kun suu on yhä tukittuna. Valtiatar ei ole moksiskaan. Mutta Valtiatar ei tykännyt kun pääsin liikaa liikkumaan. Kohta kaulassani oli panta ja se oli ketjulla kytkettynä taakseni x-ristiin.
Sain hetken hengähtää. Mutta vain hetken. Valtiatar alkoi vain testailemaan erilaisia ohjelmia ja minä olin koekaniini. Sain katsella sitä kojelautaa millä hän tuota ohjaili. Ajatus ei riittänyt ymmärtämään muutakuin että siinä oli muutama vipu jotka ohjasivat voimakkuutta ja ohjelmia mitä siinä oli. Mutta jokin ohjelma siellä sai minut ihan omiin maailmoihini… Se ei sattunut, se vain tuotti nautintoa ja koska siveysvyö on tuon nauttinnon estänyt otin toki kaiken tästä irti… Kunnes Valtiatar vaihtoi ohjelmaa. Ehkä hän näki että nautin tästä liikaa.
Tuskani keskellä sain nähdä jotakin mitä ei välttämättä joka orja sessiossa saakaan kokea. Valtiatar halusi varmistaa että tunnenko mä mitään napaten palleistani kiinni samalla kun sähkö virtasi. Sillä seurauksella että hän sai itse sellaisen säkärin että säpsähti taaksepäin ja ote irtosi. Samalla hetkellä itse repesin nauruun, sen mitä pystyin kun suu on täynnä pikkareilla varustettua suupalloa. Yritä siinä nauraa kun sattuu itseä palleille se samainen sähkö… Se oli ehkä muutamia sekunteja kun siinä naureskelin kun samalla tajusin että lieneekö kovin fiksua nauraa kun Valtiatar saa sähköiskun. Ties mitä hän nyt keksii… Ehkä hän ei tätä huomannut.
Keiju oli jo aiemmin näyttänyt pientä narun pätkää joka jo ajatuksena tuntui ilkeältä. Kuulemma se oli saatu Domina Vilmalta. Tuo pieni ja mitättömältä näyttänyt naru oli ollut tovin paitani sisällä missä se ei vielä tuntunut miltään vaikka vähän karhea olikin. Mutta kun Keiju sanoi sitovansa pallini sillä… Se alkoi jo ajatuksena tuntua pelottavalta. Valtiatar irroitti sähkövermeet haarovälistäni eikä sitäkään tehnyt mitenkään hellävaraisesti. Sitten hän sitoi pallit ja munan tuolla narulla tiukasti nippuun. Yhä seisoin siinä sidottuna x-ristiin ja katselin vain kuinka kummassa minihameemi näkyi sojottavan eteenpäin. Nolotti hieman.
Keiju viritteli jonkinlaista seksikeinua eteeni joka oli katossa kiinni. Pääsin irti kahleistani ja sidonnastani ja saan määräyksen mennä keinuun selälleni. Pieni epävarmuus että kestääkö tuo keinu vaikka olenkin itse hoikemman puoleinen. Silti luotan Valtiattareeni ja keinuhan tuntuu oikein mukavalta kun olen siinä selälläni ja asettelen jalkani niille varatuille paikoille. Mutta Keijuhan ei ole yhtään varma pysynkö paikoillani. Hän määrää kädet selän taakse ja sitoo varmoilla otteillaan vartaloni kiinni keinuun ja samalla käteni selän taakse keinun alle.
Keiju esittelee hervottoman kokoista tekokulliaan ja kieltämättä hieman pelottaa mitä seuraavaksi on tiedossa… Mutta ensin hän ottaa tapin pois pepustani. Olin sanonut hänelle että se on ihan pieni, niinkuin mielestäni onkin, mutta Valtiatar oli silti varsin tyytyväinen nähdessään minkä kokoinen oli kyseessä. Hän tunnusteli sormillaan ja totesi että tappi on tehnyt tehtävänsä. Hieman hermostuneena odotan kun hän työntyy sisääni. Onneksi ihan varovaisesti jotta peppuni tottuu tuohon tuntemukseen ja alan rentoutua. Hiljalleen Keiju alkaa nostamaan nopeutta kun hän työntyy sisään ja ulos… Keinukin alkaa heilua Keijun työntöjen tahtiin. Itse en osaa päättää pidänkö silmät auki vai kiinni. Uhkea Valtiatar näyttää vain kerrassaan niin upealta että katsetta ei haluaisi irrottaa. Toisaalta tuntuu niin nautinnolliselta että haluaisi vain sulkea silmät ja antautua täysin vietäväksi. Päädynkin kulkemaan keskitietä ja välillä katson Valtiatarta työn ääressä ja välillä vain suljen silmäni ja uppoan jonnekin… Ihan pelkkää nautintoa tämä ei silti ollut, sen verran pitkä tuo kulli oli että muutaman kerran käytiinkin pisteessä jossa hieman älähdin. Mutta vaikka Valtiatar onkin luonteeltaan todella sadistinen niin samalla hän on kovin huomaavainen ja höllensi hieman tahtia.
”Suu auki ja putsaa”, Keijun ankara määräys kuului kun hän toi tuon samaisen pepussani käyneen kullin eteeni ja tunki sen suuhuni. Koitin imeä minkä pystyin ja varoa kakomisreaktioka vaikka sekin oli muutaman kerran lähellä kun hän tunki kalunsa kurkkuuni. ”Näin ne miehetkin tekee joten ime nyt vain”, muistelen Keijun sanoneen. ”No nyt alkaa kuulostaakin siltä miltä suihinoton pitääkin kuulostaa”, kehaisi Valtiatar suoritukselleni. ”Nuolepas se vielä puhtaaksi”. Tämän jälkeen Keiju vielä paukutti tuota kullia vasten kasvojani saaden minut todellakin tuntemaan olevani vain likainen lutka jota Valtiatar käyttää mielensä mukaisesti… Hieman hävettää. Ja sainpa sen tuomani tapin takaisin peppuuni ja sen kanssa pitäisi sitten kotiinkin lähteä.
Valtiatar otti erilaisen sähköhärvelin joka suorastaan hehkui oranssia väriä ja kauhuissani katsoin kun hän toi sen lähelleni. Pystyin näkemään sinisen sähkövirran joka tuosta lähti kun hän kosketti sillä pallejani ja kulliani. Asentoni oli sellainen että näin hyvin selkeästi kaiken mitä tapahtuu ja se loi jo itsessään omanlaisensa pelon ilmapiirin huoneeseen. Keiju keskittyi käsittelemään haaroväliäni ja en voinut muuta kuin yrittää kestää sen. Välillä myös reiteni saivat kokea miltä tuo laite tuntui. Sitten Keiju venyttikin hieman paitaani ja toi tuon laitteen suoraan nännilleni ja siiinä kohtaa huusin kovaa. Sama toistui myös toisella puolella. ”Nämä tosiaankin on sulla melko herkät”. Sitä voisi kuvitella että tuolla alempana sattuisi eniten. Mutta kyllähän sekin sattui, ei se varmasti Keijulle jäänyt epäselväksi.
Keiju lopettaa sähköllä kiusaamisen ja irrottaa palleillani ja munallani olleen köyden. Yllättävää kyllä sen pois ottaminen ei ollutkaan niin kivuliasta kuin kuvittelin, vaikka se olikin porautunut paikkoihin kunnolla. Ajantajuni on mennyt täysin ja mietin jo että joko se sessio loppui, mutta ei sentään. Valtiatar alkaa hyväilemään kaluani joka on äskeisistä koettelemuksista jo melkoisen väsynyt. Mutta ei siinä kauaa tarvinnut herätellä. Keiju vaihtoi välillä rytmiä ja vihjaili heittävänsä minut yöksi huoneessa olevaan häkkiin mikäli kohta ei jotakin tapahdu. Ja sittenhän alkoi tapahtua. Hieman yli viikko siveysvyössä oli tehnyt tehtävänsä ja tulin kovaa. Voimat meni täysin enkä pystynyt kuin huohottamaan. Keiju jatkoi vielä ja paikat oli niin herkillä siinä kohtaa että yritin vain kipristyä kasaan mikä ei tietenkään onnistunut kun olin yhä sidottuna keinuun. Keijun sormet olivat ihan mällissä ja hän tunkikin ne suuhuni ja imin antaumuksella…
Keiju irrottaa köydet ja hoippuvilla jaloillani nousen ylös keinusta. Pää on hieman pyörällä äskeisestä. ”Käännypä ympäri”, määrää Valtiatar ja riisuu samalla tuon päälläni olleen hameen. ”Eihän täällä näy mitään. Kumarrupa nyt tuota häkkiä vasten”. Keiju nappaa kaapista vielä jonkin läimäyttimen ja piiskaa voimalla. Peppu on kyllä jo valmiiksi hieman hellänä ja kyllähän niitä ääniä alkoi tuntua ja sain sen häkinkin hieman heilumaan kun tärisin voimakkaiden iskujen osuessa. ”Vielä muutama” ja sitten peppuni on valmis. Tuntuu. Kroppa tärisee kun yritän saada vielä tuon koulutyttöpaidan pois päältä. Olen vain täyttä hymyä yrittäessäni miettiä mitä äskeisen tunnin aikana tapahtui.