Kesä on mennyt vauhdilla

Valtiatar Keijun blogi

Viime päivityksestä on hurahtanut tovi, johtuen kesäkiireistä. Studion aukeamisen jälkeen on saanut mennä täysiä. On ollut sessioita ja järjestinhän minä myös Kinkypride- tapahtuman kesäkuussa. Olen todella iloinen kun olette löytäneet Veikkolan studion niin hyvin ja antaneet siitä kivaa palautetta. Studio on jo tällä hetkellä tosi toimiva, mutta toki sitä koko ajan miettii, mitä sinne seuraavaksi hommaisi ja mitä voisi vielä kehittää. Toivottavasti syksyn aikana saan siis vielä kehitettyä studiota pidemmälle. Pihasauna on rakenteilla ja toivottavasti toiminnassa loppuvuodesta 😉 Tälle vuodelle on suunnitteilla ainakin kinkyt pikkujoulut, muista mahdollisista tapahtumista tiedotan sitten erikseen. 

Elokuu alkaa sessioiden osalta jo täyttyä ja kannattaa olla ajanvarauksen kanssa siis ajoissa liikenteessä. Nopeat syö hitaat 😉

Voisin myös tehdä teille taas tarjouksen loppuvuoden sessioihin: Maksa sessio ennakkoon ja saat haluamasi lisäpalvelun kaupan päälle: meikin tai säilytyksen (arvo 100-150€). Mikäli nämä lisäpalvelut ei ole sinun juttusi, on sinun mahdollista saada ennakkomaksulla 1,5 tunnin sessio 1 tunnin hintaan. 

Pyrin pääsemään käteisen käytöstä jossain vaiheessa eroon, joten suosin siksi tilisiirtoja maksutapana. Käteisen talletus on melko hintavaa ja pankille täytyy tehdä näistä aina selvitys. Pyrin saamaan myös korttimaksut mahdolliseksi pian. Anonymiteetin vuoksi käteisellä maksavat saavat toki niin tehdä jatkossakin (pikasiirto- palvelun kautta on toki myös mahdollista tehdä anonyymejä tilisiirtoja). 

Veikkolan lisäksi sessiot jatkuvat normaalisti myös Tampereen studiolla. Nyrkkisääntönä voi pitää, että Veikkolassa olen tavattavissa aina parittominan kalenteriviikkoina, Tampereella taas parillisina. Tampereen työpäiväni ovat pääasiallisesti aina ke-la. Kysyminen kannattaa kuitenkin aina, olen aika joustava tyyppi 😉

Nauttikaahan loppukesästä ja varailkaa sessioita!

Terkuin,

Keiju