Kiertue syys- ja lokakuussa 2022

Valtiatar Keijun blogi

Muutama viikko sitten hyppäsin täysin tuntemattomaan miettien, mikä on suuntani nyt. Luulin todella, että tuumaustaukoni tulisi kestämään kauemmin, mutta impulsiivisena ihmisenä, joka ei oikein osaa paikallaan pysyä, lähdin jo toteuttamaan seuraavia seikkailujani. 

Kun ilmoitin lähteväni etsimään omaa, uutta suuntaani, olen saanut lukuisia viestejä ihmisiltä ympäri Suomen, jotka ovat ehdottaneet yhteistyötä. Melkoista. En osannut odottaa tällaista, mutta en pahaksenikaan pistä 🙂

Löysin heti Espoon keskuksesta paikan, jossa sessioida arkisin. En päivystä sessiopaikalla, mutta sähköpostia laittamalla minulta saa kyllä sessioajan nopeallakin aikataululla. Suosittelen kuitenkin tekemään varauksen viimeistään edellisenä päivänä. Tila on toimiva ja siisti ja sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien ja parkkitilojen läheisyydessä. Saapuminen sessioon tapahtuu hyvin huomaamattomasti.

Espoossa sessioimisen lisäksi huomasin hyppääväni toteuttamaan ikäänkuin Suomi- kiertuetta! Aikoinaan kun olin show- tyttö, kiersin paljon Suomea ja vaikka välillä jatkuva reissaaminen oli uuvuttavaa, myönnän, että tienpäällä oleminen on minulle todella mielekästä. Jotenka ei muuta kun reissuun!

Tapaat minut seuraavissa kaupungeissa:

Salo 6.9.22

Oulu 16.-17.9.

Tampere 1.-2.10.

Jyväskylä 14.-15.10. ja 28.-29.10.

Näihin paikkoihin varmistat sessiovarauksesi ennakkomaksulla. Kovan kysynnän vuoksi en voi ottaa riskiä ohareista, ymmärtänet 😉 

Nähdään sessioissa,

Valtiattaresi Keiju