Uusi sessiotila Espoon keskuksessa

Valtiatar Keijun blogi

Monia teistä on kiinnostanut, mihin olen siirtynyt ja millainen sessiotila on. 

Pääasiallisesti olen tavattavissa tällä hetkellä Espoon keskuksessa rauhallisessa asunnossa, johon on helppo tulla niin autolla kun julkisillakin. Tila ei ole yleisesti tiedetty Dominadungeon, joten voit tulla sinne huomaamattomasti ilman, että kukaan tietää miksi sinne tulet. 

Asunnossa on pari huonetta sisustettu nimenomaan tätä käyttöä varten. Toisessa huoneessa on Masokisti ejr:n käsityönä valmistamia kinkykalusteita kuten häkki, seksikeinu ja x- risti. Vaikka totuushan on, että ei niitä kalusteita aina edes mihinkään tarvitse, tärkeintä on, että paikalla on minä ja sinä 😉 Piiskauspukki on laitettu tilaukseen ja saapuu varmasti lähiaikoina. 

Toinen sessiohuone on pehmeämpi sisustukselta. Kutsun sitä peilihuoneeksi, mutta olemme saaneet tilaan nyt myös klinikkasessioita varten upean tuolin 😉 Tähän teetetään jalkatuet, mutta testasimme ja kyllä siihen saa ilman jalkatukiakin ihmisen asetettua makuulle vaikka millaisiin asentoihin ja paikat sopivasti levälleen 😉 

Asunnossa on myös parveke, jossa onnistuu tupakkafettarien kanssa smoking fetish ja tuhkakuppisessiot. 

Pienvälineistä sen verran, että käytössä on kaikki perustarvikkeet sähkölaitteista sondeihin ja sträpidildojakin vaikka ja missä koossa. Kysymällä selviää, mikä kaikki onnistuu. Tapanani on toteuttaa pyynnöt kunhan et vingu seksiä kanssani. Sitä en myy vieläkään 😉

Tervetuloa viihtymään sessioihin Espooseen!

Valtiattaresi,

Keiju